Talous


janinaeduskunnassa

Työttömyysasteen nostaminen edellyttää rakennetyöttömyyden voittamista

Vihreiden veromallissa veroale kohdistetaan pieni- ja keskituloisille

Ekologisen verouudistuksen valmistelulla kiire

Opetus- ja kulttuuritoimen kehittämishankkeet eivät toteudu ilman lisärahaa

Veroelvytyksen sijaan palveluelvytystä ja julkisia investointeja

Kunnille lisää rahaa työntekijöiden palkkaamiseen

Yksityisen lainakannan kasvussa riskejä

Vientituotteiden jalostusastetta nostettava

Opiskelijat ja vammaiset henkilöt jäävät jälleen kehysten ulkopuolelle

Perustuloa eduskunnassa/Työttömien valtakunnallisen yhdistyksen seminaari



Työttömyysasteen nostaminen edellyttää rakennetyöttömyyden voittamista

Vaikka elämme juuri nyt valoisinta vuodenaikaa, niin poliittinen ilmapiiri Suomessa ei ole erityisen valoisa. Tämä on valitettavaa, sillä psykologialla on erittäin suuri merkitys kotitalouksien, yritysten sekä investoijien luottamukseen maamme taloudelliseen tilaan. Tilannetta ei helpota se, että saamme koko ajan kuulla masentavia uutisia mahdollisista tulevista irtisanomisista, joiden psykologinen vaikutus ihmisiin luultavasti on suurempi kuin hallituksen veroalennuspäätöksillä. Sopan sotkee entisestään veroviestien ristiriita, kun samaan aikaan monet kunnat joutuvat talousahdingossaan korottamaan kunnallisveroja.

Ennen vaaleja etenkin keskustan taktiikka oli maalata epärealistisen valoisa tulevaisuuden kuva, jolla luotiin suuria odotuksia: kaikki muuttuisi paremmaksi, jos Keskusta voittaa vaalit. Tällaisen propagandan jälkeen pettymisen riski on suuri. Taloudellisen luottamuksen rakentamisessa olisi ollut parempi olla realistinen ja rehellinen jo vaalien alla. Keskusta, joka nyt on vastuussa hallituksen vetämisestä, ei ole pystynyt lunastamaan vaalilupauksensa.

Tässä tilanteessa hallituksen politiikka on ajautunut paradoksaaliseen tilanteeseen. Keskustan ja demareiden johtama hallitus on ryhtynyt toteuttamaan voimallisesti yhtä vaalien alla annettua lupausta, tuloveroalennusta, joka antaa määrällisesti eniten rahaa hyvätuloisille. Harmi vain, että tuon lupauksen antoi oppositiopuolue Kokoomus, ei suinkaan kumpikaan istuvista hallituspuolueista. Vaikuttaa siltä, että puolueista riippumatta valtionvarainministeriössä löytyy aina uusi tilanteeseen sopiva selitys yleisille veronalennuksille. On sinänsä aivan oikein, että julkinen talous voidaan laskusuhdanteen aikana viedä alijäämäiseksi. Veroale on siten suhdannepoliittisesti oikea-aikainen toimenpide, mutta hallitus kohdensi veroalen väärin. Yleisellä verojen alentamisella ei hoideta taloudessamme pesivää rakenneongelmaa, jonka suurimpana yksittäisenä tekijänä on massatyöttömyys. Suomessa on tällä hetkellä noin 185 000 pitkäaikaistyötöntä. Nämä usein hyvin vaikeasti työllistettävät henkilöt ovat hallitukselle haaste, jota yleinen veroale ei ratkaise. Tämä työttömyys maksaa yhteiskunnalle yhtä paljon kuin maksaisi sadantuhannen henkilön palkkaaminen kunnallisiin töihin.

Vihreiden käsityksen mukaan veronalennusvara on aluksi käytettävä pääasiassa rakennetyöttömyyden torjumiseen. Veronalennukset on siten kohdistettava pienipalkkaisen työn verotukseen sekä tästä työstä maksettaviin työnantajamaksuihin. Jos tällä saadaan työllisyysastetta nostetuksi, voidaan tämän jälkeen alentaa tuloveroja yleisesti menestyäksemme globaalissa verokilpailussa. Tuloverojen alentamista voidaan edistää myös ns. vihreällä verouudistuksella, jossa vähennetään työnverotusta ja korotetaan energia- ja ympäristöveroja.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä työttömyys on avainkysymys johon hallituksen on löydettävä ratkaisu. Hallitus on myös itse asettanut työllisyysasteen nostamisen avainkysymykseksi talouspoliittisissa tavoitteissa onnistumiselleen. Nykyisenkaltainen massatyöttömyys vesittää pyrkimyksen valtiontalouden tasapainon saavuttamiseen vaalikauden loppuun mennessä. Se myös rapauttaisi hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa. Palveluja jouduttaisiin karsimaan entisestään ja velkataakka kasvaisi. Tämä kehityssuunta olisi pystyttävä torjumaan.



Vihreiden veromallissa veroale kohdistetaan pieni- ja keskituloisille

Me vihreät olemme esittäneet selkeän veromallin, jolla voidaan kohdentaa veronkevennykset pieni ja keskituloisille palkansaajille kunnallisveroa nakertamatta. Myös Veronmaksajain Keskusliitto on esittänyt tämäntapaista ratkaisua pienipalkkaisten verojen alentamiseksi. Keskeistä on, että huonotuottoisen työn tekeminen ja teettäminen on saatava nykyistä kannattavammaksi, jotta työllisyys kasvaisi myös huonosti koulutettujen keskuudessa. Samalla tarve korvata työvoimaa koneilla tai siirtää toimintoja alempien työvoimakustannusten maihin pienenisi.
Kuulumme tässä salissa kaikki itse niihin hyvätuloisiin jotka hyötyvät tämän hallituksen linjasta eniten. Väitän kuitenkin, että tämä hyöty on vain näennäinen, jos sen hintana on syrjäytymisen lisääntyminen ja julkisten palvelujen tason heikkeneminen. Kasvavat tuloerot ja ihmisten kokema epäoikeudenmukaisuus nakertavat suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntamme perustaa. Sitä, miten ihmisten kokema turhautuminen tulevaisuudessa purkaantuu, on vaikea tietää, mutta itsensä petetyksi kokevat kansalaiset ovat valitettavan helposti houkuteltavissa populistisella herravihalla, tai vielä pahemmalla heikoimpien halveksimisella. Muukalaisvihamielisyys kumpuaa usein tarpeesta löytää syntipukki itse koetulle katkeruudelle.
Suomen kaltaisen yhteiskunnan kilpailuedut ovat korkea osaaminen ja kattava sosiaaliturva. Suomalaisten menestys perustuu tulevaisuudessakin laadukkaaseen koulutukseen ja tutkimukseen. Kenenkään opinnot eivät saa kaatua lukukausimaksuihin tai vähävaraisuuteen. Jos luulemme voivamme kilpailla osaajista alentamalla verotusta, niin voikin käydä niin että menetämme parhaan kilpailuvalttimme: turvallisen ja hyvän elinympäristön osaajille ja heidän perheilleen. On arvo sinänsä, että myös jatkossa voisimme sanoa, että on lottovoitto syntyä Suomeen.



Ekologisen verouudistuksen valmistelulla kiire

Entä miten hallitus aikoo toimia jatkossa? Hallitusohjelmaan kirjattu tiukkaakin tiukempi menoraami osoittaa, että budjetin mahdollista tulevaa liikkumavaraa on ajateltu käyttää uusiin veroalennuksiin. Esityksestäni toteaa valtionvarainvaliokunta mietinnössään seuraavaa: Myös menosääntö voi olla suhdannepoliittisesti ongelmallinen, kun talouden liikkumavara on sovittu käytettäväksi yksinomaan veroalennuksiin. Samalla kaikkein pienituloisin väestönosa jää helposti vaille veroalennusten tuomaa etua, jolloin sen suhteellinen köyhyys lisääntyy. Muun muassa nämä huomiot antavat valiokunnan mielestä aihetta tarkastella menosäännön ehtoja ja alijäämärajoitusta jatkossa vielä tarkemmin. Jos hallitus toimisi linjakkaasti, olisi myös kokonaisveroasteen laskemiselle laitettava tiukat raamit, joita ei saa ylittää nousukaudella, vaikka budjettiin tulisi liikkumavaraa. Silloin liikkumavara tulisi käytettyä suhdannepoliittisesti oikein velanmaksuun ja tuleviin koitoksiin varautumiseen.

Edellisten kahden hallituksen menokehys oli nimeltään Sauli Niinistö. Hänen arvovaltansa oli hallituksen takuu siitä, että hallituspuolueiden kansanedustajat pysyivät kurissa. Tämän hallituksen uusi menokehys on käytännössä vielä tiukempi kuin mitä Niinistön oli. Sillä ennen oli kysymys vain yhden miehen kunniasta, jos budjetti ei täysin pitänyt. Nyt on kysymys koko hallituksen ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmien uskottavuudesta, ellei kehys pidä. Tämän todella tiukan menokehyksen lisäksi budjettia ohjaa alijäämärajoitus, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että edessämme on samantapaisia menoleikkauksia kuin jouduimme tekemään vuonna 1995. Tämän takia valtionvarainvaliokunta huomauttaakin mietinnössään, että kun pitkittyneen talouden heikkouden tai ylisuurien veroalennuksien takia joudumme korjaamaan alijäämää, niin on voitava puuttua myös tulopuolella tehtävin ratkaisuin. Eli suomeksi sanottuna on voitava korottaa veroja, eikä vain leikata esimerkiksi sosiaaliturvaa. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä on erittäin tärkeää muistaa, että pohdittaessa sitä, millaiseen hyvinvointi Suomeen meillä on varaa, ei voida puhua pelkästään tuloveroista, vaan kokonaisveroasteesta. Hallitusohjelmassa luvataan ekologista verouudistusta, mutta tästä ei näy jälkeäkään kehyksessä. Valtionvarainvaliokunta kiinnitti mietinnössään huomiota siihen, että veropohjaa voitaisiin kattaa myös energia- ja ympäristöverotusta tarkastamalla. Siksi rohkenenkin toistaa edustaja Sinnemäen lähetekeskustelussa esittämän kysymyksen valtionvarainministeri Antti Kalliomäelle: Onko hallitusohjelman mukaista ekologista verouudistusta valmisteilla ja eikö energiaverojen korotuksille pitäisi esittää edes jonkinlainen aikataulu, jotta teollisuus, samoin kuin yksityiset kuluttajat voisivat niiden perusteella suunnitella tulevaisuuttaan? Ette viimeksi vastannut edustaja Sinnemäen kysymyksiin ollenkaan. Nyt odotamme teiltä asiallista vastausta valtionvarainvaliokunnankin yksimielisesti esittämään asiaan. Vihreän verouudistuksen mukaisesti energia- ja ympäristöverojen korottamisella saatu liikkumavara voitaisiin käyttää työhön kohdistuvan veron alentamiseen ja palvelualojen verotuksen keventämiseen. Antamalla näin kilpailuetua palvelujen kuluttamiselle muuhun kuluttamiseen verrattuna, ohjattaisiin kulutus ekologisesti kestävämmäksi ja raha kiertäisi kotimaassa. Tällaisia toimenpiteitä olisimme toivoneet näkevämme uudelta hallitukselta. Suomen julkisella taloudella ei ole varaa jäädä odottamaan seuraavaa hallitusta ja sen keinoja työllisyyden edistämiseksi. Tämän hallituksen on toimittava nyt.



Opetus- ja kulttuuritoimen kehittämishankkeet eivät toteudu ilman lisärahaa

Valtionvarainvaliokunnan mietinnössä todetaan, että kehyspäätöksen mukaan kulttuurin rahoitukseen on osoitettavissa erittäin vähän lisää rahaa. Tämä johtaa kestämättömään tilanteeseen tieteen, liikunnan, taiteen ja nuorisotyön rahoituksessa ja estää erityisesti taiteen tärkeiden kehittämishankkeiden toteuttamisen. Koulutuspolitiikkaan on hallitusohjelmassa kirjattu 16 parantamisehdotusta, mutta rahaa luvataan miljardi euroa vähemmän. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta on lisättävä.
Sama koskee opintotukea, jota on aika vaikea kehittää ilman sentin senttiä. Jollei mitään tämän suuntaista tehdä, niin kulttuuriministeri Karpelan määrärahakehykset ovat niin tiukat, että hallitusohjelman lupauksia ei mitenkään voida raamien puitteissa täyttää. Kulttuuri tarvitsee lisää rahaa, mutta sitä ei pidä ottaa opetusministeriön opetuspuolen rahoista. Puolustusministeri Vanhaselta sen sijaan voisi herua sympatian lisäksi myös rahaa OPM:n kehyksiin. Puolustusvoimien menojen sitominen indeksiin ei todellakaan ole oikeaa priorisointia, kun muut ministeriöt jäävät nuolemaan näppejään. Toinen ministeriö, jonka kehykset ovat liian tiukat, on ulkoministeriö ja siellä erityisesti kehitysyhteistyö. Kehitysyhteistyömäärärahojen lisääminen hallitusohjelman mukaisesti ei näytä kehyspäätöksen valossa mahdolliselta. Näiden lisäksi vihreä eduskuntaryhmä esittää lisämäärärahaa sosiaali- ja terveystoimen kehykseen suunnattavaksi muun muassa perhepoliittisten etuuksien korottamiseen ja terveydenhuoltoon.
Edellä olevan perusteella Vihreä eduskuntaryhmä esittää lausuttavaksi seuraavaa:
Eduskunta edellyttää,
1. että hallitus turvaa kuntien mahdollisuudet tarjota laadukkaat peruspalvelut ja että hallitus huolehtii siitä, että se pystyy määrärahojen puolesta toteuttamaan ohjelmaansa kirjatut tavoitteet, muun muassa kehitysyhteistyön ja kulttuuripolitiikan osalta
2. että hallitus toteuttaa veropolitiikkaa, jolla voidaan alentaa rakenteellista työttömyyttä ja joka on sosiaalisesti oikeudenmukaista eikä vaaranna julkisen talouden kestävyyttä


janinaeduskunnassa

Veroelvytyksen sijaan palveluelvytystä ja julkisia investointeja

Ryhmäpuheenvuoro 23.3.2004: Tiedän, että on liioiteltua verrata hallituksemme talouspolitiikkaa USA:ssa Bushin johdolla tehtyyn riskinottoon, jossa veroelvytyksen voimin uskotaan ihmeisiin. Mutta pieni varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan, kun hallitus kehysbudjetissaan ilmoittaa edelleen jatkavansa verotuksen keventämistä.
Jonathan Weisman vertaili 15. maaliskuuta Washington Postissa USA:ssa tehtyjä veroratkaisuja ja niiden vaikutusta työllisyyteen. Tulos on hämmästyttävä. Presidentti Clintonin veronkorotuksia vuonna 1993 seurasi työttömyyden lasku 6.9 prosentista 6,1 prosenttiin, ja työttömyys vain jatkoi pienenemistään kaikkina seitsemänä seuraavana vuotena. Kun sen sijaan presidentti Bush laski veroja vuonna 2001, työttömyysaste nousi 4,7 prosentista 5,8 prosenttiin ja kohosi siitä vielä 6 prosenttiin viime vuonna, kun veroja laskettiin lisää. Lopuksi Weisman vertaa USA:n 30,6 prosentin kokonaisverotusastetta Ruotsin 59,2 prosentin kokonaisverotusasteeseen, mikä on OECD-maiden korkein. Tästä huolimatta työttömyysaste Ruotsissa on parin viimeisen vuoden aikana ollut huomattavasti alhaisempi kuin USA:ssa. Samassa artikkelissa taloustieteilijä Gary Burtlessin toteaa, että asian ydin ei niinkään ole verojen taso vaan verotuksen rakenne. Onnistuneesta työttömyyden vähentämisestä hän kertoo esimerkkinä, että samalla kun Clinton korotti ylempien tuloluokkien veroja, hän piti huolen siitä, että matalapalkkaisista töistä jäi enemmän käteen.
Samoilla linjoilla on viime aikoina täällä kotimaassa ollut muun muassa Suomen Pankin väistyvä pääjohtaja Matti Vanhala. Hän kyseenalaisti hallituksen harjoittaman veroelvytyksen jatkamisen. Veroale ei rahoita itseään missään oloissa eikä sitä voi perustella myöskään työllisyysargumentein. Tähän mennessä tehty veroale on suunnattu verotuksen keventämiseen kaikissa palkkahaitarin tuloluokissa. Yleisen veroalen jatkaminen heikentäisi valtiontaloutta. Siihen meillä ei ole varaa. Vanhala muistuttaa, että jos hallitus tästä huolimatta haluaa lisää veroalennuksia, on ne täsmäkohdistettava matalan tuottavuuden sektorin työllisyyden parantamiseen. Vihreä eduskuntaryhmä yhtyy Vanhalan analyysiin. Meillä ei ole varaa kokonaisveroasteen alentamiseen, mutta verotuksen rakenteessa on tästä huolimatta mahdollista ja pitääkin tehdä matalatuottoista työtä suosivia muutoksia. Kehysbudjetissa kyllä todetaan, että hallitus valmistelee ratkaisua matalan tuottavuuden työn kysynnän tukemisesta keväällä 2004, mutta kysyä sopii, että millä rahalla tämä aiotaan toteuttaa. Hallitushan on jo käyttänyt valtaosan veroelvytysvarastaan.



Kunnille lisää rahaa työntekijöiden palkkaamiseen

Hallituksen totaalinen toimettomuus paikalleen jämähtäneen työllisyysasteen edessä on pelottavaa. Hallitusohjelmaan kirjattu 100 000 uuden työpaikan tavoite on jo ajat sitten karannut käsistä eikä toiveita sen täyttymisestä nykyisillä keinoilla ole näköpiirissä. Tämän on myöntänyt työministeri Filatov ja sen on myöntänyt koko hallitus kirjaamalla asian kehysten perustelumuistioon, jossa tavoite on enää 30 000 uutta työpaikkaa. Työllisyystavoitteen asettamista hallitus perusteli aikanaan hyvinvointivaltion rahoituspohjan turvaamisella. Miten hyvinvointivaltion rahoituksen nyt käy? Miksi hallitus ei kerro miten se aikoo tilanteesta selvitä? Vihreä eduskuntaryhmä on äärimmäisen huolissaan. Julkisen talouden tasapaino uhkaa tosiasiassa tätä menoa horjua jo tällä hallituskaudella. Hyvä hallitus: nyt on järeiden toimenpiteiden aika. Ratkaisut on tehtävä ennen kuin joudumme tilanteeseen, jossa kattavien hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseen ei yksinkertaisesti ole enää varaa. Vihreä eduskuntaryhmä toistaa esityksensä palveluelvytyksestä. Valtiontaloutta pitää nyt elvyttää muillakin keinoilla kuin veronalennuksin. Veronalennukset valuvat suurelta osin ulkomaille. Valtion olisi, vaikka velkaantumisenkin uhalla, annettava kunnille lisää rahaa julkisen sektorin työntekijöiden palkkaamiseen. Kunnissa on huutava pula esimerkiksi vanhainkotien henkilökunnasta, kouluavustajista, opettajista ja sairaanhoitajista, mutta ei rahaa näiden palkkaamiseen. Palveluelvytys lisäisi kokonaiskysyntää samalla tavoin kuin veroale, mutta parantaisi samalla kunnallisia palveluja ja ennen kaikkea naisten työllisyyttä. Sen sijaan, että kuntien annetaan nyt velkaantua, olisi järkevämpää, että valtio velkaantuu.

Ei myöskään pidä väheksyä julkisten investointien merkitystä kansantalouden kohentamisessa. Vihreiden mielestä juuri nyt kannattaisi investoida esimerkiksi rataverkon parantamiseen ja kotitalouksien energia-avustuksiin. Tämänkaltaiset investoinnit paitsi parantavat työllisyyttä, myös vähentävät hiilidioksidipäästöjä päästökauppasektorin ulkopuolisilta sektoreilta, joiden rooli päästöjen vähentämisessä tulee nousemaan esiin kehyskaudella. Ihmetellä sopii miten hallitus ylipäätään aikoo päästä liikenteen kasvihuonekaasupäästövähennystavoitteisiin kehyksen mukaisella liikenneväyläbudjetilla ja leikatuilla joukkoliikennemäärärahoilla. Liikenneturvallisuuden ja ympäristön kannalta parasta olisi, että raskas liikenne saataisiin mahdollisimman kattavasti siirretyksi raiteille. Nyt olemme tilanteessa, jossa määrärahojen niukkuus ei riitä ratojen kunnossapitoon, ja nopeusrajoituksia ollaan jo suunnittelemassa. Pelkona on, että vielä suurempi osuus vaarallisista kuljetuksista siirtyy kumipyörille. Jo nyt jopa huonoimpina keliaikoina 44 % kuljetuksista tehdään rekoilla, ja suuri osa näistä ajoista öiseen aikaan kun teiden ylläpitoa ei hoideta ihan yhtä tehokkaasti kuin päiväsaikaan. Todettakoon, että kunnille valtiolta nyt tulossa oleva vajaa 300 miljoonan euron potti on korvausta kunnille neljän viime vuoden aikana kohonneista kustannuksista. Se ei siis ole mikään ylimääräinen hallituksen hyvän tahdon osoitus kuntia kohtaan. Alun perin palautus piti maksaa kerralla, mutta nyt se maksetaankin neljän vuoden jaksotuksella osamaksuna.



Yksityisen lainakannan kasvussa riskejä

Suomen talouskasvu lepää tällä hetkellä lähes yksinomaan kotimaisen kysynnän varassa. Yksittäisten ihmisten luottamus omaan talouteen on pysynyt yllättävän korkealla. Tähän liittyy Eduskunnan pankkivaltuuston pian julkaistavan kertomuksen mukaan riskejä, joita nopeasta lainakannan kasvusta voi aiheutua sekä velallisille itselleen että koko kansantaloudelle. Kotitalouksien asuntolainakannan voimakas kasvu ei todennäköisesti aiheuta pankeille välittömiä ongelmia. Esimerkiksi 1990-luvun alun pankkikriisissä kotitalouksien aiheuttamat luottotappiot olivat lähestulkoon olemattomat. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että toisin kuin konkurssiin hakeutuvat yritykset, kotitaloudet eivät voi Suomessa mennä konkurssiin ja jättää lainojaan maksamatta. Asuntoluottokannan nopea kasvu aiheuttaa kuitenkin merkittäviä riskejä paitsi kotitalouksille itselleen myös välillisesti koko kansantaloudelle. Korkotason mahdollisesti noustessa tai asuntojen hintojen kääntyessä laskuun osa kotitalouksista joutuu lisäämään säästämistään tai jopa myymään asuntonsa tappiolla. Jos ilmiö on laaja - kuten 1990-luvun alkupuolella monessa maassa oli - sillä on kielteisiä kansantaloudellisia vaikutuksia, jotka heijastuvat yksityisen kulutuksen ja asuntoinvestointien kautta työllisyyteen ja yrityksiin, ja yritysluottojen kautta myös pankkeihin. Asuntoluottojen riskejä lisää se, että suurin osa luotoista on Suomessa sidottu lyhyisiin (useimmiten 12 kuukauden) markkina- tai primekorkoihin. Suomalainen tapa on matalan korkotason aikaan kotitalouksille edullinen, mutta kansainvälisesti harvinainen. Kansantalouden vakauden kannalta olisi parempi, jos asuntoluototuksessa siirryttäisiin kohti vakaampia, kiinteäkorkoisia luottoja. Tämä olisi perusteltua nyt, kun suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste on kasvamassa lähemmäs muiden teollisuusmaiden keskimääräistä tasoa.



Vientituotteiden jalostusastetta nostettava

Entä miksi yritykset eivät investoi Suomeen? Tilastoissa ei näy henkilökunnan tietoon investointi, mutta ainakin perinteiset investoinnit ovat erittäin alhaiset. Teollisuus ja SAK tekevät ympäristöpolitiikasta ja etenkin päästökaupasta syntipukkia kaikkiin teollisuuden ongelmiin. On huomattava, että suomalaisen teollisuuden toimintaympäristö voi muuttua erittäinkin epäedulliseksi myös Suomessa, jos ilmastonmuutoksen uhkakuvat toteutuvat. Suomalaisen teollisuuden soisi siksi suhtautuvan vakavasti ilmastonmuutosta kiihdyttävien päästöjen vähentämiseen. Päästökauppajärjestelmällä tämä pystytään tekemään siellä, missä se on halvinta. Päästöjen vähentämistä koskevien uhkakuvien luomisella yritetään peittää teollisuuden todelliset ongelmat, joista Kiina-ilmiö on oire. Suomen teollisuuden ongelmana on suorittavan työvoiman kalleus suhteessa esim. Viroon, Kiinaan tai vaikkapa Intiaan. Suorittavaan työvoimaan verrattuna Suomen korkeasti koulutetut työntekijät ovat globaalissa vertailussa hinnaltaan varsin kilpailukykyistä - siis varsin edullista. Tämä varmaankin johtuu hyvästä ilmaisesta korkeakoulutuksestamme. Työvoiman kalleutta on teollisuudessa perinteisesti kompensoitu automatisoinnilla. Tästä huolimatta Suomen vientituotteiden arvo, sen "kilohinta", on viime vuosina laskenut, vaikka viennin markkinaosuus on 1990-puolivälin jälkeen kasvanut. Viemme siis yhä enemmän bulkkitavaraa, jonka hinta on laskeva. Tämä tuotanto on kiihtyvällä vauhdilla siirtymässä halvempien tuotantokustannusten maihin. Uhkana on, että joudumme kierteeseen, jossa sekä tuotanto, että korkeasti koulutetut osaajat siirtyvät muualle. Tätä kierrettä lisää tietenkin halu siirtää tuotantoa kasvaville markkinoille.

Hallituksen kannattaisi käydä hakemassa oppia yritys- ja elinkeinotoiminnan uuteen suuntaamiseen esimerkiksi Tanskasta. Tanskassa on Suomeen verrattuna paljon pientä erikoistunutta teollisuutta. Sitä ei kannata siirtää halvempiin massatuotantomaihin. Jalostusasteeltaan korkeiden erikoistuotteiden sarjat ovat pieniä, mutta niiden kilohinta on kovempi. Hallitus voisi keskuudessaan pohtia miten se voisi edistää suomalaisen teollisuuden tuotevalikoiman jalostusasteen nostamista. Tekemistä olisi myös yrittäjäasenteiden nostamisessa. Byrokratiaa on onnistuneesti kevennetty, mutta jossain vielä mättää, kun suomalaisia ei saada yrittämään. Vihreän eduskuntaryhmä odottaa, että hallitus saisi pikaisesti korjattua ainakin yrittäjän sosiaaliturvaan liittyvät sudenkuopat, jotta yrittäjillä olisi mahdollisuus jäädä kunnolla äitiyslomalle tai sairastamaan. Naisvaltaisia yrityksiä rasittaa myös vanhempainkustannuksista niille aiheutuva kohtuuton taakka. Vihreät ovat tehneet lakiesityksen mallista, jossa vanhempainkustannuksista työnantajalle aiheutuvat kustannukset jaettaisiin tasan kaikkien työnantajien kesken. Tämä uudistus olisi mahdollista toteuttaa nyt, kun hallitus on päättämässä sosiaaliturvamaksujärjestelmän uudistuksesta.



Opiskelijat ja vammaiset henkilöt jäävät jälleen kehysten ulkopuolelle

Vihreä eduskuntaryhmä haluaa kiinnittää huomiota myös siihen, mitä kehysbudjetin ulkopuolelle on jäämässä - jälleen kerran. Edelliset hallitukset ovat pyrkineet parantamaan kaikkien muiden laman aikaan leikkausten kohteeksi joutuneiden ryhmien sosiaalietuuksia paitsi opiskelijoiden. Nykyinen hallitus jatkaa tällä samalla linjalla. Myöskään vammaisiin henkilöihin ei ole kohdistettu 10 vuoden aikana yhtään merkittävää parannusta, vaikka vammaispalveluissa monet järjestämättömät kysymykset ovat perusoikeuskysymyksiä. Hallitus voisi nyt aloittaa sillä, että vaikeavammaisten avustaja-asiassa ja tulkkipalveluissa etsittäisiin mallia Kela-rahoituksen lisäämisestä, jotta kunnat eivät laistaisi vastuutaan vammaispalveluiden järjestämisestä.
Samoin on vaikea ymmärtää mitä opiskelijat ovat tehneet ansaitakseen tämän poikkeavan kohtalon. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi opiskelijoiden opintososiaalisen aseman parantaminen, mutta se on jostain syystä ajateltu tehtävän ilman rahaa. Tästä syystä erilaiset esitykset ja ehdotukset asiantilan korjaamiseksi ovat herättäneet opiskelijoissa voimakasta vastarintaa. Jos järjestelmään ei saada lisää rahaa, sitä on mahdotonta kehittää oikeudenmukaisesti.
Keskeinen syy opintojen pitkittymiseen löytyy resurssipulasta. Tämä näkyy selvästi toisaalta siinä, että yliopistoilla ei nykyisten resurssien puitteissa ole mahdollisuutta tarjota riittävästi opintoja tai opinto-ohjausta opiskelijoille. Toisaalta opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta tulla toimeen nykytasoisen opintotuen varassa ilman työssäkäynnistä saatavia lisätuloja. Hallituksen on parannettava opiskelijoiden opintososiaalista asemaa sekä nostettava yliopistojen resursseja kytkemällä resurssitason nousu opintojen ohjaukseen ja opetuksen riittävyyden sekä laadun parantamiseen, sen kummempia poppakonsteja opintojen nopeuttamiseen ei tarvita. Suomen nykyinen menestys lepää korkean koulutustason ja tutkimuksen varassa. Uusia innovaatioita ei synny tyhjästä. Hallitus tekeekin suuren virheen, jos se jatkaa politiikkaa, jonka myötä tiedekorkeakoulujen annetaan edelleen kurjistua. Jotkut sentään saavat lisää rahaa tiukoista kehyksistä huolimatta. Puolustusministeriölle on tulossa 16 miljoonaa euroa kustannusten nousua vastaavasti. Tämähän on noin 100 miljoonaa vanhaa markkaa. Onko tämä priorisointi teistä oikein?



Perustuloa eduskunnassa/Työttömien valtakunnallisen yhdistyksen seminaari

15.09.2004. Tänään oli hauska tilanne, kun isäni Jan Otto Andersson oli puhumassa perustulosta eduskunnan auditoriossa työttömien valtakunnallisen yhdistyksen järjestämässä seminaarissa. En ollut seminaarissa itse puhujana tai panelistina, joten sain hyvän tilaisuuden keskittyä täysin isäni kuunteluun. Laitan oheen hänen puheenvuoronsa tiivistelmän, josta selviää hyvin perustuloon liittyviä faktoja ja eri näkökulmia!


Työttömien valtakunnallinen yhdistys. Eduskuntatalo 15.9.2004
Perustulo vaiko työllistämistakuu?
Jan Otto Andersson / Kansantaloustieteen dosentti, Åbo Akademi
Suomessa on 1970-luvulta lähtien vaihtelevalla intensiteetillä keskusteltu erilaisista perustuloehdotuksista: "riippumattomuusrahasta" (Paronen 1971, ks. Hosiaisluoma 1990, 261-262) "negatiivisesta tuloverosta" (Auvinen 1971), "yleisavustuksesta" (Sipilä 1973), "kansalaispalkasta" (Lampinen & Soininvaara 1980; Uotila & Uusitalo 1984), "kansalaistulosta" (Andersson 1988; 1989; Korpinen 1989) sekä "perustulosta" (Soininvaara 1990; Lahtinen 1992). Poliittiset puolueet ovat myöskin olleet ajoittain kiinnostuneet perustulosta. Vihreiden ohjelmissa ajatus on ollut mukana alusta lähtien. Vasemmistoliiton perustamisjulistuksessa kansalaistulolla oli keskeinen asema. Myös Keskusta, varsinkin sen nuorisoliitto, on jossain määrin ollut kiinnostunut perustulosta. Nuorsuomalaisten poliittisessa ohjelmassa oli perustulo, negatiivisen tuloveron muodossa, tärkeä ainesosa. SDP ja Kokoomus eivät ole lämmenneet asialle, vaikka molempien puolueiden sisällä muutamat aktiivit ovatkin kannattaneet ideaa. Useat työmarkkinajärjestöt - etenkin TT että SAK - ovat suhtautuneet kriittisesti ajatukseen. (ks. Andersson 1998b; 2000)Perustuloa on puolustettu erilaisin argumentein. Perustulon avulla on haluttu taata kaikille minimitoimeentulo ja tasoittaa tuloeroja hallinnollisesti yksinkertaisella tavalla. Perustulon on katsottu vähentävän tarveharkintaisille järjestelmille tyypillisiä köyhyys- ja työttömyysloukkuja, joita on myös kutsuttu kannustinloukuiksi. Tämä lähtökohta oli tärkeä Nuorsuomalaisten ohjelmassa. Nuorsuomalaiset katsoivat perustulon tarjoavan mahdollisuuden hyvinvointivaltion rationalisointiin ja supistamiseen. Perustuloa on esitetty myös työmarkkinoiden joustavuuden parantamiseksi. On näet ajateltu, että työmarkkinoiden säätelyä voidaan vähentää, kun taloudellisesti turvattomien työntekijöiden hyväksikäyttö tulisi vaikeammaksi. Perustulo helpottaisi myös riskien ottoa pienyrittäjänä tai opiskelijana, ja parantaisi ihmisten mahdollisuuksia työskennellä mielekkäinä pitämiensä asioiden kanssa. Vasemmistolaiset ovat tukeutuneet näihin perusteisiin ja halunneet emansipatorisesti vähentää työvoiman tavaraluonnetta ja parantaa työttömien asemaa (esim. Andersson 1988, 1989). Vihreät puolestaan ovat korostaneet mahdollisuutta muuttaa elämäntapoja kestävämpään suuntaan (esim. Lampinen & Soininvaara 1980). Perustulon on katsottu lisäävän nuorten ja naisten taloudellista riippumattomuutta (esim. Standing 1992; Soininvaara 1994 ja 1999). Keskustalaiset ovat yleensä perinteisen sosiaalipoliittisen linjansa mukaisesti suosineet tasaetuisia, universaalin perusturvan takaavia tulonsiirtoja ansiosidonnaisten etujen sijaan (ks. esim. Alestalo, Flora & Uusitalo 1985; Kangas 1986). Perustulo ei ole kuitenkaan päässyt varsinaiseen poliittiseen päiväjärjestykseen. Ensinnäkin yhtäällä sosialidemokraattien ja kokoomuksen nihkeys ja yhtäällä työmarkkinajärjestöjen vastahankaisuus ovat estäneet perustuloajatuksen eteenpäin viemistä poliittisessa koneistossa. Toisekseen tavoitteiden ja tarkoitusperien erilaisuus on johtanut siihen, että nekään puolueet, jotka ovat suhtautuneet myötämielisesti perustuloon, eivät ole kyenneet yhdistämään voimiaan yhteisen ehdotuksen taakse. Lähtökohtien erilaisuudesta johtuen kannattajien keskuudessa on ollut erimielisyyttä, millainen perustulomalli olisi paras ja soveliain. Ehdotukset ovat hiipuneet epäselvyyksiin perustulomallin sisällöstä ja kaavaillun perustulon tasosta.
Kuitenkin suomalaiset näyttävät olevan melko myötämielisiä eri perustuloideoita kohtaan. Professori Olli Kangas ja minä olemme tutkineet suomalaisten ja ruotsalaisten asenteet ja raportoineet tuloksiamme mm. Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä (4/2002). 76 % suomalaisista hyväksyisivät negatiivisen tuloveron, 63 % puhtaan perustulon ja jopa 79 % "porkkanalinjaisen" osallistumistulon. Siis valtaosa suomalaisista suhtautuivat myönteisesti seuraaviin ehdotuksiin:
1. "Mitä mieltä olet järjestelmästä, jossa tulot ja verot yhdistettäisiin siten, että pienituloiset saisivat automaattisesti tulosiirtoja (ns. negatiivinen tulovero) ja ne joilla on suuret tulot maksaisivat normaaliin tapaan veroa tulosta, joka ylittää tietyn rajan?"
2. "Mitä mieltä olet järjestelmästä, jossa kaikille maassa pysyvästi asuville taattaisiin automaattisesti tietty perustulo?"
3. : "Työttömiä pitäisi rohkaista hankkimaan työtä siten, että heille maksettaisiin tietty perustulo, jonka he saisivat pitää vaikka hankkisivatkin lisätuloja."
Kuitenkin suomalaiset ovat myöskin keppilinjan kannattajia. Kokonaista 74 % vastaajista tukivat väitteen: "Työttömiä pitäisi kannustaa töihin tiukentamalla työttömyyskorvauksen ehtoja, jos työtön kieltäytyy ottamasta vastaan hänelle tarjottua työtä."
Työllistämistakuuajatukseen vastaajat suhtautuivat melko myönteisesti. 55 % hyväksyivät väitteen: "Työttömiä pitäisi kannustaa työllistymään luomalla räätälöityjä työpaikkoja vaikka normaalien työmarkkinoiden ulkopuolelle."
Työmarkkina-asema vaikutti selvästi ihmisten asenteisiin. Työttömistä 93 % tukivat negatiivisen tuloveron, 91 % perustulon, 87 % osallistumistulon, mutta ainoastaan 46 % räätälöidyt työpaikat ja 39 % tiukemmat ehdot työttömyyskorvauksen saajille.
Myöskin ihmisten käsitys siitä onko työttömyys yhteiskunnan vaiko yksilön syytä vaikutti selvästi suhtautumiseen perustuloon. Puoluekanta vaikutti myös merkitsevästi. (Kuviot 1 ja 4) Räätälöityihin työpaikkoihin Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton kannattajat suhtautuivat myönteisimmin (63 %), sosiaalidemokraatit ja keskustalaiset kielteisimmin (50 % ja 53 %).
Perustulo ja työpaikkatakuu muistuttavat toisiaan siinä että molemmat ovat universaalisia keinoja. Kaikille taataan oikeus tiettyyn minimituloon tai järjestettyyn työpaikkaan ilman tarveharkintaa ja ilman vaatimuksia aikaisemmasta työpanoksesta. Oikeudet kuuluvat jokaiselle kansalaiselle tai maassa asuvalle. Universaalisuudella on paljon etuja. Järjestelmät ovat suhteellisen selkeät, epäbyrokraattiset ja tasa-arvoiset. Ihmiset tietävät oikeuksistaan ja viranomaisille annetaan melko vähän mahdollisuuksia määrätä ja kontrolloida yksilön elämää. Universaaliset keinot eivät kohdistu vain tiettyihin ihmisiin - esimerkiksi niihin, jotka ovat pitkäaikaistyöttömiä, vaan ovat periaatteessa avoimet kaikille halukkaille. Siksi niiden legitimiteetti on yleensä korkea kansalaisten keskuudessa. Universaalisilla keinoilla on kuitenkin huono puolensa; ne maksavat - ainakin bruttomääräisesti - enemmän kuin selektiiviset ja tarveharkintaiset keinot. M. m. siksi kehitys on kriisin jälkeen mennyt väärään suuntaan. Kansaneläkkeet eivät enää muodosta eläkejärjestelmän perusta. Monet ovat halunneet muuttaa lapsilisät tarvepohjaisiksi. Työelämässä "workfare" (eli työnteko avustusten ehtona) ja "kannustaminen" keppimenetelmin lisääntyneet.
Itse olen aikaisemmin esittänyt mallin jossa olisi kaksi osaa:
1. Matala perus- tai kansalaistulo - esim. 300 euroa kuussa.
2. Mahdollisuus kansalaistyöhön kansalaispalkasta.
Kansalaispalkalla tarkoitan tuloa (palkkaa tai stipendiä) joka maksetaan toiminnasta "kolmannessa sektorissa" eli "kansalaistyöstä". Kansalaispalkkajärjestelmän avulla on mahdollista tukea, elvyttää ja kehittää kansalaisyhteiskuntaa. Samalla se antaa yksilöille uusia mahdollisuuksia toimia aloilla, jotka ovat mielekkäitä nimenomaan heille itselleen. Kansalaispalkka sitoo paremmin kuin kansalaistulo ihmiset yhteiskunnan jäseniksi ja voi nostaa heidän omanarvontuntoaan.
Kansalaispalkkajärjestelmä antaisi fokuksen demokraattiselle keskustelulle järjestöjen ja koko yhteiskunnan tavoitteista. Mikä on kolmannen sektorin sopiva laajuus ja rajat suhteessa julkiseen ja markkinaehtoiseen toimintaan? Miten pitäisi suunnata kansalaisaktiviteettia sekä yhteiskunnan että samalla myöskin erilaisten yhteisöjen kannalta? Miten pitäisi järjestää ihmisten mahdollisuudet, oikeudet ja velvollisuudet osallistua yleishyödylliseen toimintaan? Kansalaispalkka koskee selvemmin kuin perustulo sekä yksilön että yhteisön parasta. Kun perustulo on perusteltavissa todellinen-vapaus-jokaiselle näkökulmasta, kansalaispalkkajärjestelmässä on kysymys demokraattisen yhteiskunnan ja demokraattisten yhteisöjen toimivuudesta. Yhteiskunta, jossa molemmat keinot ovat käytettävissä, voi järkevämmin punnita yksilöiden vapautta suhteessa yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Sopimuspohjaiset yksilölliset kansalaispalkkajärjestelmät voidaan melko helposti toteuttaa ilman muun yhteiskunnan radikaalia muutosta. On ajateltavissa, että kansalaispalkkajärjestelmä voisi kehittyä kokeilujen ja keskustelujen kautta, vähitellen yhä laajemmaksi ja tärkeämmäksi osaksi yhteiskuntaa.



www.vihrealiitto.fi                         www.turunseudunvihreat.fi