Yrittäjyys


Yrittäjä - yhteiskunnan ystävä

Sunnuntait ja hallitus


janinaportailla

Yrittäjä - yhteiskunnan ystävä

Suomessa päivitellään, mikseivät suomalaiset yritä. Miksi yrittäjien osuus (pl. maatalousyrittäjät) väestöstä on Suomessa vain 4,9 prosenttia, kun EU:n keskiarvo on 6,2 prosenttia. Ruotsissakin lukema on 5,2 prosenttia.
Yrittäjyyden luulisi olevan työttömyyden kanssa painivan kansakunnan erityisessä suojeluksessa. Työttömien määrä laskee, kun Suomessa on yrittäjiä, ja heillä sellaiset toimintaedellytykset, että työntekijöiden palkkaaminen kannattaa. Eivätkä pienyritykset siirtele toimintaansa maasta toiseen aina kun kvartaalitulos vähän notkahtaa.
Todellisuudessa yrittäjät eivät ole Suomen etuoikeutetuin ryhmä, vaan heidän sairauspäivärahansa on muita pienempi ja työttömyysturvansa heikompi. Heidän työterveysmenonsa eivät ole vähennyskelpoisia kuten palkansaajilla. Eläkkeen perustana oleva osuus työtuloista on palkansaajaa pienempi, ja yrittäjän urasta haaveilevan naisen kannattaa laitattaa munajohtimensa suosiolla solmuun.
Suomalainen yrittäjyys eroaa muista maista siinä, että mitä korkeampi koulutus suomalaisella on, sitä haluttomampi hän on ryhtymään yrittäjäksi. Muualla nimenomaan koulutetut perustavat yrityksiä, mutta Suomessa palkkatyö suuren yrityksen tai julkisen sektorin palveluksessa kannattaa paljon paremmin.
Taloudellisia kannustimia tärkeämpiä ovat kuitenkin yrittäjiin kohdistuvat asenteet. Usein tuntuu edelleen siltä, että yrittäjä on Suomessa paha ihminen, joka rikastuu muiden tekemällä työllä.
Ei kukaan halua olla paha ihminen! Jos lapsi kuulee vanhempiensa sättivän yrittäjiä työntekijöiden selkänahasta rahaa repiviksi riistäjiksi, ei liene mikään ihme, jos hän ei aikuisena perusta yritystä.
Jos Suomessa todella halutaan parantaa työllisyyttä, asenteiden yrittäjiä kohtaan on muututtava. Meidän on opittava arvostamaan yrittäjien roolia uusien työpaikkojen luojina. Yrittäjän on saatava menestyä hyvällä omallatunnolla. Yrittäjiä ei saa myöskään sulkea hyvinvointivaltion turvaverkon ulkopuolelle, vaan yrittäjien sosiaaliturva on saatettava samalle tasolle palkansaajien kanssa.



Sunnuntait ja hallitus

Viimeinen päivä eduskunnassa ennen joulua. Koulukuoro laulaa rauhallisuudesta, ihmisläheisyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Laulujen sanoma on niin vastakkainen eduskunnassa käytyyn kädenvääntöön sunnuntaiaukioloista, etten pysty hillitsemään kyynelten muodossa esiin pyrkiviä tunteitani. Katselen ympärilleni ja huomaan etten ole ainoa, joka pyyhkii silmäkulmaansa.
Eduskunnassa käyty keskustelu sunnuntaiaukioloista osui sopivasti juuri jouluvalmistelujen kiireisimpään aikaan. Joulussa on kaksi puolta niin kuin tässäkin asiassa. Toinen on kaupallinen massatapatuma ja toinen perhekeskeinen rauhoittuminen. Itse arvostan enemmän läheisyyttä kuin tavaroiden paljoutta. Tämä perusarvo on varmastikin vaikuttanut myös suhtautumiseeni "vapauteen" stressata myös sunnuntaisin.

Ensisilmäyksellä päätös siitä saako kaikki kaupat olla auki myös sunnuntaisin voi tuntua vähäpätöiseltä. Mutta tässä on todellakin kysymys siitä, minkälaista yhteiskuntaa me haluamme tai emme halua. Se elämänmuoto, johon tällä "vapautuksella" pyritään on mielestäni masentava. Sunnuntaiden muuttuminen normaaliksi työpäiväksi ei kosketa ainoastaan myyjiä ja pienyrittäjiä. Lastentarhojen on tietenkin myös oltava auki koko viikko, jotta etenkin yksinhuoltaja äidit ja isät pääsevät töihin. Jo nyt moni puhui avoimesti eduskunnassa siitä, miten kok yhteiskunnan tulisi pyöriä täysillä koko ajan. Postit, pankit, konttorit, kunnalliset palvelut y m eivät ole tarpeeksi kustannustehokkaita kun ne seisovat yhden päivän viikossa. Tässä ollaan tosiasiassa pyrkimässä sinänsä viisipäiväseen viikkoon, mutta sillä tavalla, että se on kiertävä ja almanakasta poistuu viikottainen pyhäpäivä kokonaan. Tämä johtaa siihen ettei perheillä välttämättä enää löydy yhteistä aikaa ollenkaan.

Toinen masentava seuraus tästä "vapaudesta" on se, että hallituksen esittämässä muodossa laki johtaa automarkettien voittamiseen pienten lähikauppojen kustannuksella. Moni kansanedustaja puhui jo haltioituneesti uudesta sunnuntaihuvista perheille. Sunnuntaina voi käyttää paljon aikaa kaupassa käyntiin ja mennä kauas kauppaan. Koko sunnuntai vietetään ostoskeskuksessa rahoja tuhlaten ja lapsille löytyy pallomeri sekä hampurilaiset. Siinä kuihtuu pois sekä lähikauppias että perheen rentoutunut yhdessäolo. Sitten kun isä on töissä lauantaisin ja äiti sunnuntaisin niin tämä yhteinen kaupassa käyntikin saa unohtua. Isovanhempien on turha luulla, että näillä perheillä olisi aikaa käydä tervehtimässä heitä. Lapsia he tietenkin mielellään saavat hoitaa kun isä ja äiti paahtavat töitä.
Kaikkein raskainta tämä tulee olemaan pienyrittäjille, joilla useimmiten ei ole varaa palkata ketään sunnuntaisin. He saavat "vapaasti" polttaa itsensä loppuun jos isoille tavarataloille annetaan oikeus pitää kaikki sunnuntait auki. Sillä tämä ei ole vapaus vaan pakko pienille, jos suuret pääsevät niskan päälle hengittämään. Jos tämä vapaus olisi ainoastaan pienille kauppiaille, niin se olisikin vapaus, mutta heti kun suuret saavat sen, niin se muuttuu pakoksi.

Lopuksi vielä yksi menetys, joka helposti unohtuu sunnuntaiaukioloista puhuttaessa. Mielestäni on mukavaa, että edes yhtenä päivänä viikossa kaupungin keskustan ilmanlaatu paranee huomattavasti. Sunnuntaina liikenne hiljenee ja kaupungin keuhkot vetävät uutta puhtaampaa ilmaa itseensä. Kiertävällä vapaapäivällä tällaista hiljentymistä ei tietenkään koskaan tapahtuisi.

Näitä arvojani en helposti muuta. Siksi oloni onkin varsin inhottava kun helmikuussa joudun uudestaan äänestämään asiasta. Tällä kertaa en saa enää ottaa kantaa ainoastaan itse asiaan, vaan pääministeri pakottaa minut valitsemaan haluanko vihreiden jatkavan hallituksessa vaiko ei. En halua olla syypää siihen että vihreät heitetään hallituksesta, mutta kantani muuttaminenkin tuntuu erittäin vastenmieliseltä.



www.vihrealiitto.fi                         www.turunseudunvihreat.fi